Elämä ilman näköä

Ihminen voi syntyä ilman näköä tai menettää sen elämänsä aikana. Riippumatta siitä, missä tilanteessa näkö on menetetty, voi elämä tuntua alustavasti todella vaikealta ja haastavalta. Näkö otetaan usein itsestäänselvyytenä niiden toimesta, sillä monet eivät osaa edes miettiä, että sen voi menettää.

Fyysisen rajoitteen kanssa eläminen

voivat olla esimerkiksi liikuntakyvyn menettäminen kokonaan tai osittain onnettomuuden seurauksena. Fyysinen rajoittuneisuus ei välttämättä ole aina onnettomuuden seurausta, vaan se voi olla myös synnynnäistä tai sairauden aiheuttamaa. Olipa syy mikä hyvänsä, on tärkeää tuntea rajoitteensa ja opetella elämään sen kanssa – elämä on täynnä mahdollisuuksia myös liikuntarajoitteisille henkilöille.

Näyttelijä Jamie Brewer rakastaa työtään

Amerikkalainen näyttelijä Jamie Brewer (s. 5. helmikuuta 1985) on katsojille tuttu ainakin menestyssarjasta American Horror Story, jonka ensimmäisellä kaudella hän näytteli päävastustajan tytärtä. Sarjan kolmannella kaudella hänet nähtiin puolestaan noitana ja viidennellä kaudella nukkena. Erikoisen Brewerista tekee se, että hänellä on Downin syndrooma. Komean näyttelijänuran lisäksi Brewer ensimmäinen Downin syndroomaa sairastava malli, joka on osallistunut New Yorkin muotiviikoille “Role Models Not Runway Models” showssa vuonna 2014.

Ilman raajoja syntynyt amerikkalainen mies valloitti Afrikan korkeimman vuoren

Amerikkalainen Kyle Maynard, (s. 23. maaliskuuta 1986) on tunnettu kirjailija, luennoitsija, MMA-urheilija ja myös ensimmäinen ihminen joka on kiivennyt 5 895 metriä korkean Kilimanjaro-vuoren huipulle siten, että hänen kaikki neljä raajaansa on amputoitu. Maynard ei myöskään käyttänyt kiivetessään proteeseja. Maynardilla todettiin jo hänen syntyessään harvinainen sairaus, congenital amputation, jonka takia hän syntyi ilman käsiä ja jalkoja eli hänellä ei ollut raajoja kyynärpäiden ja polvien jatkeena.

Stephen Hawking muutti ymmärrystämme kosmologiasta

Teoreettista fyysikkoa ja kosmologia Stephen Hawkingia pidetään yleisesti maailman arvostetuimpana fyysikkona sitten Albert Einsteinin. Hawkingilla todettiin vuonna 1963 ALS-tauti, joka on johtanut hänen kohdallaan lähes täydelliseen liikuntakyvyttömyyteen. Taudin takia Hawkingilla on henkitorvessaan avanne ja tämä on vienyt hänen puhekykynsä. Hawking kommunikoi kirjoittamalla lauseita kirjain kirjaimelta pyörätuolinsa yhteydessä olevaan puhesyntentisaattoriin. Sairastuessaan Hawking oli 21-vuotias ja on siinä mielessä erittäin poikkeuksellinen ALS-potilas. Tauti todetaan yleensä 40-60-vuotiailla ja diagnoosin jälkeen odotettu elinaika on 3-5 vuotta. Hawking toteaa haastattelussa Guardian-lehdelle, että hän on elänyt jo 49-vuotta sen ajatuksen kanssa, että hän tulee kuolemaan ennenaikaisesti. Hawking ei omien sanojensa mukaan pelkää kuolemaa. Hawking sanoo pitävänsä aivoja tietokoneena, joka ei toimi enää sen jälkeen kun sen osaset pettävät. Hawkingin sairaus etenee jatkuvasti ja hänen terveydentilansa on heikko. Heikon terveytensä takia Hawking jätti väliin mm. 70-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi järjestetyt juhlallisuudet.

Kuvailutulkkaus auttaa näkövammaista kokemaan visuaalisen taide-elämyksen

Kuvailutulkkaus mahdollistaa visuaalisen taidenautinnon avaamisen myös näkövammaisille. Kuvailutulkkauksen avulla kerrottaan esimerkiksi, miten näyttelijä elehtii ja ilmeilee teatterissa tai televisiossa tai miltä taideteos näyttää. Kuvailutulkkaus tarkoittaa siis nähdyn muuttamista sanoiksi, eikä rajoitu kulttuuri- tai taideilmiöiden kuvailutulkkaukseen vaan sitä voidaan hyödyntää koko näkyvän maailman parempaan hahmottamiseen. Kuvailutulkkausta voidaan tehdä yksittäiselle ihmiselle tai isommalle ryhmälle ja tulkit ovat monesti kulttuuri- tai viestintäalojen ammattilaisia, viittomakielen tulkkeja ja näkövammaisten parissa työskenteleviä henkilöitä. Suomessa kuvailutulkkeja voi etsiä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n kautta.

Paralympialaiset keräävät kokoon huippu-urheilijoita maailmalta

Paralympialaiset ovat kahden vuoden välein järjestettävät kansainväliset vammaisurheilukilpailut. Ne ovat maailman toiseksi suurin urheilutapahtuma heti olympialaisten jälkeen. Paralympialaisissa kilpailevat sellaiset urheilijat, jotka eivät vammansa takia pysty osallistumaan tasavertaisina kilpailijoina yleisiiin urheilukilpailuihin. Paralympialaiset järjestetään noin kuukausi olympialaisten päättäjäisten jälkeen ja niissä hyödynnetään samoja suorituspaikkoja kuin olympialaisissa. Tapahtuman nimi tulee kreikan kielen prepositiosta παρά, pará (suom. vieressä, yhdessä), joka viittaa paralympialaisten järjestämiseen rinnakkain olympialaisten kanssa.

Paralympialaisten järjestämisestä vastaa Kansainvälinen Paralympiakomitea (IPC). Suomessa toimii Suomen Paralympiakomitea, joka huolehtii Suomen joukkueen edunvalvonnasta, järjestelyistä, valmennuksesta, valitsemisesta ja lähettää kilpailijat paralympialaisiin. Lisäksi Suomen Paralympiakomitea huolehtii vammaishuippu-urheilun viestinnästä ja vaikuttamisesta, sekä vammaishuippu-urheilun kehittämisestä Suomessa.

Näkövammaisten arkea voi helpottaa useilla eri apuvälineillä

Näkövammaisille on tarjolla nykyään jo useita elämää helpottavia apuvälineitä jotka helpottavat esimerkiksi liikkumista, päivittäisiä askareita tai vaikkapa tiedonsaantia. Tietotekniikan kehittyminen on avannut myös näkövammaisille paljon uusia mahdollisuuksia, mutta myös perinteiset apukeinot ovat edelleen käytössä.

Ratsastusterapiasta voi saada monenlaista apua

Ratsastusterapiaa on Suomessa ollut tarjolla noin 25 vuotta ja tällä hetkellä maassa toimii 160 ratsastusterapeuttia. Kysyntä on jatkuvassa kasvussa ja Ypäjän hevosopistossa alkaa joka toinen vuosi uusien ratsastusterapeuttien koulutus joka kestää kolme ja puoli vuotta. Ratsastusterapiaa vetää terveydenhuollon, sosiaalialan tai opetusalan tutkinnon suorittanut ja ratsastusterapeuttikoulutuksen saanut ammattilainen, jossa apuna toimii hevonen. Ratsastusterapeuttien koulutus on monialaista ja se yhdistelee useita tieteenaloja. Ihmisen käyttäytymisen ja fysiologian lisäksi terapeutin täytyy tutustua eläimen käyttäytymiseen ja psykologiaan.