Pekka Hyysalo jakaa positiivisuutta ympärilleen

Lupaava freestyle-laskija Pekka Hyysalo, 23, sai kolme ja puoli vuotta sitten huomata, kuinka pienestä elämä voi olla kiinni. Hänen uransa päättyi vakavaan loukkaantumiseen. Ennen loukkaantumista Hyysalon merkittävimpiä saavutuksia olivat nuorten SM-freestylen kaksoismestaruus vuonna 2006 ja Master of Ylläs -kilpailun kolmas sija vuonna 2007. Hyysalo menestyi myös kansainvälisesti.

Esteetön Lontoo

Lontoo ei välttämättä ole liikuntarajoitteiselle yhtä hankala kohde kuin äkkiseltään luulisi. Jalkakäytävät on yleensä alennettu suojateiden kohdalla. Korkeampia kynnyksiä tulee vastaan vain satunnaisesti, ja niistäkin pääsee yleensä yli manuaalipyörätuolilla. Sähköpyörätuolia käyttävät voivat joutua kiertämään esteen.

Pyörätuoli ei estä matkailua

Moni pelkää vieläkin, ettei pyörätuolia käyttävä voi lähteä matkalle tai ainakin se on hyvin hankalaa. Onneksi useat elävän elämän esimerkit todistavat toisin.

31-vuotias synnynnäistä lihassairautta sairastava Sanna Kalmari matkailee aktiivisesti ja kirjoittaa matkoistaan blogia. Innostus matkusteluun iski kansainvälisellä leirillä Luxemburgissa parikymppisenä. Vaikka Kalmari jo tuolloin ymmärsi, että esteettömään matkailuun liittyy haasteita, hän ei pelännyt toteuttaa unelmiaan. Blogissaan hän antaa vinkkejä esteettömään matkailuun ja kannustaa muitakin lähtemään reippaasti liikkeelle pyörätuolista huolimatta.