Kehitysvamma ja työnteko

Yksi hienoimmista asioista meidän nyky-yhteiskunnassamme on se, että jokainen ihminen voi taustastaan huolimatta osallistua yhteisön toimintaan tekemällä töitä ja elämällä tavallista elämää. Moni meistä unohtaa välillä sen, kuinka arkiset asiat ovatkin niitä hienoja asioita ja niitä tulee arvostaa.

Kun läheisellä nuorella on kehitysvamma, sitä haluaa varmistaa, että heillä on samanlaiset mahdollisuudet osallistua yhteisön toimintaan. Kehitysvammoja on monia, eikä koskaan ole samanlaista tapausta. Työntekeminen on kuitenkin usein sellainen asia, jota jokainen meistä haluaa joskus tehdä.

Kehitysvamma ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö olisi mahdollista saada vakituista työpaikkaa. Lisäksi mahdollisuuksia löytyy erilaisista projekteista ja lyhytaikaisista työpätkistä. Kehitysvammaa pidetään joillain aloilla jopa etuna, sillä usein henkilö, joka on elänyt vamman kanssa, osaa nähdä asiat eri kulmista.

Kun henkilö, jolla on kehitysvamma, etsii töitä, on työnhaku samankaltaista, kuin kenen tahansa muun. Samalla tavalla tulee katsoa niitä aloja, jossa voisi itse loistaa omilla taidoillaan ja tehdä sellaista työtä, jota tekisi itse mielellään ja mikä auttaisi saavuttamaan niitä omia tavoitteitaan.

Työnhaussa katsotaan samoja asioita: muun muassa innostuneisuutta, asiantuntemusta ja motivaatiota. Monia asioita voi opetella työpaikalla ja usein työnantaja kouluttaa suoraan tehtävään. Mikäli omasta takaa löytyy paljon motivaatiota, oppiminenkin onnistuu silloin parhaiten.

Kehitysvamma ja työnteko
Kehitysvamma ja työnteko

Mistä työnhaku kannattaa aloittaa

Jokaisella meistä on aina oma mielenkiinnonkohde ja tästä kannattaa aloittaa. Onko läheisesi kiinnostunut musiikista tai eläimistä? Tuleeko hän toimeen erinomaisesti ihmisten kanssa? Työmahdollisuuksia on monia ja Suomessa on erinomaisia mahdollisuuksia, jos vain henkilö itse on kiinnostunut.

Vaikka Suomessa ei olekaan iso prosentti kehitysvammaisista töissä, niin se on silti hyvin mahdollista. Erilaiset ohjelmat ja mahdollisuudet ovat antaneet tilaa sille, että kehitysvammaiset pääsevät työelämään, eikä sitä tarvitse todellakaan tehdä yksin. Joissain tapauksissa yritykset saavat palkkatukea, jotta voisivat palkata kehitysvammaisen henkilön.

Monet työnantajat ovat palkanneet juuri kehitysvammaisia, sillä he ovat kokeneet, että he ovat niitä motivoituneita ja innokkaita työntekijöitä, jotka tekevät työnsä kunnialla ja kantavat tehdystä työstä vastuun. Monet suomalaiset yritykset ovatkin mukana aktiivisesti kampanjoissa, joissa halutaan työllistää kehitysvammaisia.

Suomessa voi hakea töitä esimerkiksi ruokakaupoista tai eläinkaupoista. Asiakaspalvelutyö ei välttämättä sovi kaikille, kun taas toisille se on juuri se oikea ratkaisu. Kaupoissa on kuitenkin monenlaisia tehtäviä, kuten hyllytystä, siivousta, järjestelyä, sekä paljon muuta, joten työnsarkaa löytyy kyllä niille, jotka haluavat töitä tehdä.

Tärkeää olisi työtä hakiessa muistaa, ettei ryhtyisi tekemään kunnon työtä ilman palkkaa. Vaikka harjoittelupaikka löytyy ja esimerkiksi se on se, missä viihdytään, tulee työntekijän saada työstään palkkaa. Läheisellesi kannattaakin kertoa, ettei missään nimessä jäisi tekemään työtä, josta ei saisi palkkaa.

Harjoitteluista ei aina saa palkkaa ja ne ovatkin väliaikaisia ratkaisuja. Ne ovat hyviä tapoja esimerkiksi tutustua työnantajaan, sekä työtehtäviin ja kokeilla, onko tämä juuri se oikea työpaikka. Se on melko riskitöntä molemmille osapuolille, mutta sitä ei saisi jatkaa kohtuuttoman pitkään. Se ei ole silloin reilua – eihän sitä tehdä niillekään työntekijöille, joilla ei kehitysvammaa ole.

Kehitysvammaisen läheisenä sinulla on mahdollisuus auttaa läheistä, tukea siellä, missä tarvitaan ja auttaa innostumaan. Usein sitä innostusta ei aina tarvitse erikseen antaa, vaan se löytyy ihmisestä sisältä. Samaan aikaan kuitenkin uusi ja vieras ympäristö voi olla stressaavaa, kuten kaikilla meillä, joten ystävän ja läheisen tuki voi olla korvaamaton.

Toivottavasti voisimme nähdä yhteiskunnassamme sen, että kehitysvammaiset henkilöt olisivat tasavertaisia työnhakijoita muiden rinnalla, eikä heidän tulisi miettiä niitä perusasioita, kuten esimerkiksi saakohan tästä työstä palkkaa tai ei. Olemme kuitenkin tasavertaisia ihmisiä kaikki.